Kategoriat
CaleoScope

Caleossa tapahtuu!

Caleossa tapahtuu - CaleoScope Q1 2022

Sekä tuote että bisnes kehittyvät hyvää vauhtia. Codemenin verkostotoiminta, asiantuntijoiden osaamisen hallinta ja yleinen asiantuntijapalveluliiketoiminta pyörivät vahvasti Caleossa. Odotammekin merkittävää kasvua seuraavien kuukausien aikana, kun Codemenin kumppaniverkosto siirtyy kokonaisuudessaan Caleoon.

Toimeksiantoja on tullut sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta; kartoituksia ja kilpailutuksia sekä tietenkin akuutteja asiantuntijatarpeita. Kasvu on ollut nousujohteista – erityisesti keväällä uusia hankkeita ja tarpeita oli selvästi normaalia enemmän.

Dataa analysoimalla voidaan todeta, että toimeksiannon rooleista eniten haettiin projektipäälliköitä. Kysynnässä painottuu myös erittäin vahvasti kokeneiden ohjelmisto- ja testiautomaatio-osaajien tarve. Varsinkin kokonaisuuden näkökulmasta erilaisiin ICT-teknologioihin erikoistuneita asiantuntijoita kaivattiin yhteenlaskettuna eniten. Kysytyimpien roolien data perustuu pääosin Codemenin jakamiin toimeksiantoihin.

Trendaavat taidot ja teknologiat mukailevat toimeksiannoissa kysytyimpiä rooleja. Erityisesti modernit teknologiat ja pilviosaaminen olivat varsin haluttuja ominaisuuksia. Teknologioiden kasvua kuvaa erityisesti uudet teknologiakehykset, “frameworkit”, joiden avulla pyörää ei tarvitse keksiä joka kerta uudelleen ja softan rakentamista ei tarvitse tehdä ns. ”pitkästä tavarasta”. Vahvana trendinä ovat Fullstack- ja Cloud-osaaminen laadunvarmistusta unohtamatta.

Caleon käyttäjien kasvu Q1 aikana perustuu vahvasti Codemenin omiin asiakkaisiin ja kumppaniverkoston toimittajiin, joille Caleo toimii työkaluna asiantuntijoiden hankintaan ja hallintaan. Järjestelmän puitteissa eniten kasvua nähtiin Codemenin nykyisissä ja uusissa kumppaneissa, joilla Caleon käyttöönotto edistyi.

Kokonaisuudessaan vuoden ensimmäinen kvartteri sujui melko maltillisen kasvun merkeissä, painottuen vahvasti Codemenin ja Codemenin kumppanien liiketoiminnan tukemiseen. Palaamme taas tuorein tuloksin seuraavassa CaleoScopessa.

Kategoriat
Artikkeli

Caleo laajentuu

Caleo laajentuu Codemenin kumppaniverkostoon!

Caleo laajentuu Codemenin kumppaniverkostoon. Caleosta ja sen toiminnallisuuksista on tiedotettu jo pitkään. Siitä huolimatta monelle voi silti olla osittain epäselvää miksi Caleo on olemassa ja kenelle se on tarkoitettu. Caleon liiketoimintamahdollisuuksia on matkan varrella kokeiltu ja kehitetty avoimesti. Tässä tekstissä avataan Caleon käyttöä ja hyötyjä eri sidosryhmille.

Siirtymä Caleon käytön piiriin on täysin vapaaehtoista, vaikkakin suositeltavaa. Jatkossa sähköpostitse tehtävä toimeksiantojen tarkastelu ja kandidaattien tarjoaminen onnistuu myös Caleossa.

 

Caleo on asiantuntijaliiketoiminnan tehostamiseen rakennettu työkalu ja ekosysteemi

Caleo on tehty asiantuntijoiden tarjoajille, ostajille ja niitä yhdistäville kumppaniverkostoille. Koska Caleo on tehty tiiviissä yhteistyössä Codemenin myynnin ja Codemenin kumppaniverkoston kanssa on luonnollista, että Codemenin asiakkaat ovat Caleossa ostajina, kumppanit freelancereina tai asiantuntijayrityksinä tarjoajia ja Codemen vastuussa verkoston päivittäisestä toiminnasta Caleossa.

 

Toiminnan tehostaminen uuden toimintamallin käyttöönotolla

Codemenin perinteisten toimintamallien rinnalle on rakennettu uutta jo hetken aikaa. Uudessa toimintamallissa Caleo mahdollistaa toimeksiantoilmoitusten hallinnan ja ilmoitusten vastaanoton Caleo-pohjaisesti. Toimeksiannon tarkasteleminen ja kandidaattien ehdottaminen sekä Caleo-profiililla, että esimerkiksi olemassaolevalla PDF CV:llä on järjestelmän avulla nyt jo mahdollista. Codemeniltä tulevat toimeksiannot tulevat jatkossakin sähköpostitse tuttuun tapaan ja toimeksiannon vastuuhenkilölle voi edelleenkin tarjota sähköpostitse sopivia henkilöitä. Suosittelemme kuitenkin kokeilemaan ennakkoluulottomasti Caleota myös asiantuntijoiden tarjoamiseen.

 

Tehokkaammin Caleossa toimivasta verkostosta hyötyvät kaikki osapuolet

Kumppaneidemme suuntaan viestintä ja asiantuntijoiden tarjoamisen seuraaminen parantuu merkittävästi Caleolla. Kumppaniverkoston toimintaa pyritään kehittämään sekä kumppanien, että Codemenin myynnin kannalta kokonaisvaltaisesti liiketoimintaa palvellen. Tehokkaammin Caleossa toimivasta verkostosta hyötyvät kaikki osapuolet. Verkoston toimintaa kehitetään paloittain sopivien vapaaehtoisten kumppanien kanssa, jotta lopputuloksena saadaan laadukas ja entistä toimivampi kumppaniverkosto.

Caleo on rakennettu tukemaan eri toimintamalleja ja tarpeita alusta lähtien. Caleolla voidaan palvella kaikkia Codemenin kumppaneita oli Caleon käytön taso mikä tahansa. Käyttö onnistuu esimerkiksi vain passiivisesti toimeksiantoilmoituksia seuraillen tai laajemmin kaikkia toiminnallisuuksia soveltaen. Caleon tiimi on tukenasi auttamassa valitsemaan sopivimman tavan hyötyä Caleosta.

 

Caleo sopii työkaluna monenlaisiin asiantuntijaliiketoiminnan työkalupaikkeihin

Caleo saattaa kuulostaa alustalta, johon täytyy investoida aikaa ja rahaa, jotta yhteistyö Codemenin kanssa olisi jatkossakin mahdollista. Tämä ei onneksi kuitenkaan pidä paikkaansa. Me Codemenillä haluamme varmistaa, että siirtyminen Caleoon on mahdollista ilman merkittävää muutosta kumppaniemme päivittäiseen tekemiseen. Monelle kumppanille Codemen on yksi monista mahdollisuuksia tarjoavista toimijoista ja tämä on otettu huomioon Caleon kehityksessä. Monella kumppanilla voi olla oma järjestelmänsä, huippuunsa viritetty excel-taulukko, tai vaikkapa Caleon kanssa kilpaileva järjestelmä asiantuntijaliiketoiminnan päivittäiseen pyörittämiseen käytössä.

Meille onkin siis päivänselvää, että Caleo sopii yhtenä työkaluna monenlaisiin asiantuntijaliiketoiminnan työkalupaikkeihin. Kannustamme lempeästi ottamaan Caleosta mahdollisimman paljon irti niin yhteiseen verkostotoimintaan, kuin kumppaniemme omaankin liiketoiminnan kasvattamiseen. Caleota voi vaivattomasti kokeilla täysin ilmaiseksi ja ottaa käyttöön siinä määrin, kun se nykyisiin prosesseihin sopii.


Caleo on rakennettu sidosryhmiään varten

Järjestelmä on rakennettu palvelemaan kaikkia sidosryhmiä kumppaniverkostojen ympärillä. Sidosryhmien tarpeista osa täyttyy Caleon automaatiolla, osa puhelimitse, osa sähköpostein, osa ihmisten kohtaamisissa (sitten kun maailma taas aukeaa). Olennaisinta on ymmärtää, että Caleo on yksi työkalu muiden ohella. Kumppaniverkoston toiminnalle merkittävintä on, että yhteydenpito sopivien asiantuntijoiden tarjoajille on jouhevaa. Kumppaneille tärkeintä on, että toimeksiannoista tulee ilmoitukset ja liiketoiminta on sujuvaa. Asiantuntijoiden ostajille taas tärkeintä on sopivat ja laadukkaat kandidaatit, nopeasti tarpeisiin perustuen. Codemenin myynnistä ja verkostotoiminnasta vastaa edelleenkin ihmiset. Caleo on vain kehittyneempi tapa kehittää toimintaamme parempaan suuntaan. Kokenut ja ammattitaitoinen Codemenin myyntitiimi on jatkossakin palveluksessanne Caleon kautta ja erikseen.

Voit käyttää Caleota juuri siinä määrin, mikä tuntuu sopivalta liiketoimintasi suhteen. Pyydä ilmaiset tunnukset oheisen lomakkeen kautta. Caleon tuotepäällikkö Joonas Heinonen on käytettävissä, kun tahdot ottaa Caleosta kaiken irti.

 

Joonas Heinonen

Tuotepäällikkö
[email protected]
+358 45 7730 5552

 

Kategoriat
Artikkeli

Tehty suoraan ohjelmistoalan tarpeisiin

”Caleo on tehty suoraan ohjelmistoalan yrityksen tarpeisiin. Se kattaa käytännössä kaiken, mitä tarvitsemme osaajahallintaan.”

Miksi Caleo?

  1. Edullinen hinnoittelu.
  2. Mahdollisuus hyödyntää myös laajaa kumppaniverkostoa.
  3. Caleon moderni ulkoasu, helppokäyttöisyys vakuuttavat. CV:t ovat tyylikkäitä, yhdenmukaisia ja sopivat brändiimme.
  4. Tekoälyllä varustetut etsintäominaisuudet toimivat hyvin ja kehittyvät jatkuvasti.
  5. Toimiva asiakastuki.

”Caleo on tehty suoraan ohjelmistoalan yrityksen tarpeisiin. Monet kilpailevat osaamisenhallintajärjestelmät ovat muista järjestelmistä riippuvaisia aiheuttaen kompromisseja mitä tulee alan vaatimuksiin. Caleo kattaa käytännössä kaiken, mitä tarvitsemme osaajahallintaan, mutta ei mitään ylimääräistä. Ainoastaan resurssit -osio ei ole meidän käytössämme, mutta näkisin sen olevan hyvä lisä ohjelmistokehitysprojektien tueksi. Olemme osallistuneet tuotteen kaupallistamiseen ja olleet mukana kehittämässä tuotetta käyttäjälähtöisemmäksi. Tarpeemme loppukäyttäjänä on kuultu ja olemme saaneet vaikuttaa ratkaisuihin. Tuote vastaa loistavasti tarpeisiimme ja uusia ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti. Asiakastuki toimii loistavasti!”

Cinia Oy

 

Kerron mielelläni lisää:

Tero Lähteenmäki

Myynti- ja markkinointijohtaja
[email protected]
+358 40 547 2446

Kategoriat
Artikkeli

Caleo toimii nyt avainlipun alla

Caleo toimii nyt avainlipun alla

Caleo on Codemenin kehittämä kotimainen tuote ja olemme ylpeitä saadessamme Caleolle avainlippu-merkin osoituksena suomalaisesta työstä. Caleota työstetään suomalaisella ammattitaidolla kotimaisen ICT-markkinan tarpeita ja kysyntää palvellen.

Tuotekehityksen ammattitaito ja ketteryys tuottavat pitkäjänteisesti kestäviä ratkaisuja yksityisen sekä julkisen sektorin markkinaan. Vahva ja syvälle juurtunut yhteistyö niin asiakkaidemme kuin kumppaneidemmekin kanssa takaa toimivat ja selkeät palvelut myös tulevaisuudessa. Caleon tuotekehitystä viedään eteenpäin sisukkaalla ja kärsivällisellä otteella. Erilaisiin tarpeisiin vastaaminen digitaalisilla ratkaisuilla tuottaa arvoa niin asiantuntijahankintaan, -hallintaan kuin myyntiinkin.

Caleon liiketoiminnan kehittyessä eteen tulee monenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia. Asiantuntijaliiketoimintaa harjoittavien yritysten erilaiset ja eri muotoiset liiketoimintaprosessit ovat keskiössä Caleon liiketoiminnan ympärillä pyörivää arkea. Ihmisten ja ohjelmistojärjestelmien yhteensovittaminen jo kotimaisella markkinalla on tuonut sopivaa maustetta tekemiseen.

Caleon keskeisin tavoite on palvella kokonaisvaltaisesti selkeällä kulmalla asiantuntijapalveluiden tarjoajia ja ostajia. Aloitimme kotimaisilta markkinoilta vahvan asiantuntijapalvelumarkinakokemuksen perusteella ja tulemme myös tulevaisuudessa panostamaan kotimaiseen markkinaan merkittävästi edistääksemme suomalaista ammattiosaamista. Asiantuntijapalveluiden tarjoajana olemme ylpeitä saadessamme tehdä yhteistyötä ja kehittää uusia digitaalisia palveluita satojen suomalaisten yritysten kanssa ammattitaitoisten suomalaisten asiantuntijoiden kanssa. Asiantuntijapalveluiden liiketoiminnan tehostaminen niin yrityksen kuin asiantuntijoiden kannalta on isossa roolissa Caleon tuotekehityksessä. Caleon avulla saamme tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä löytäessämme sopivia osaajia ICT-markkinan tarpeisiin, oli tarpeet sitten asiantuntijoita, ratkaisuja tai digitaalisten konseptien suunnittelua.

Kokeneiden ja osaavien ammattilaisten löytäminen sopivalla taustalla on iso haaste monessa organisaatiossa, varsinkin julkisen puolen toimijoilla. Sopivien asiantuntijoiden löytämiseen kuluu paljon aikaa, rahaa ja henkistä hyvinvointia. Julkisen puolen asiantuntijahankinnan määrämuotoiset ja selkeät prosessit helpottavat asiantuntijoiden tarjoamista, mutta useimmiten asiantuntijoiden tarjoaminen ja sopivien osaajien saaminen vaatii kuitenkin vielä ponnisteluita monesta eri kulmasta. Asiantuntijoiden osaamisen suhteuttaminen tarpeeseen ja tietojen määrämuotoisen esitystavan puutteesta johtuen, sopivien asiantuntijoiden hankinta kuluttaa vielä liian paljon aikaa ja energiaa verrattuna siihen mitä tilanne on Caleon kanssa.

Caleo tehostaa kotimaista yksityisen ja julkishallinnon asiantuntijapalveluiden hankintaa merkittävästi automatisoimalla asiantuntijoiden sopivuuden vertaamisen toimeksianto-pohjaisesti ja älykkäästi.